Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Perus settiä.

Käytävillä kävi kova meteli, ihmiset huutelivat toistensa nimiä, nauroivat jonkun kertoessa viikonlopustaan, kaverit halailivat toisiaan ja tunnelma oli katossa. Jokaisella oli ainakin joku, mieleeni tuli "kaveria ei jätetä yksin"-periaate. Kaikki olivat yllättävän iloisia, ottaen huomioon, että edessä olisi taas yksi uusi väsyttävä koulupäivä. Kuinka erilaista onkaan lukiossa, ainakin verrattuna yläasteeseen.
Kasvoni levenivät jo hymyyn nähdessäni omien kavereideni seisovan vähän matkan päässä. Hiivin yhden taakse, viittoillen muille laittaen sormeni huulteni eteen, että olisivat hiljaa ja kaappasin sitten kaverini kunnon halaukseen takaapäin. Nauruni kimpoili käytävän seinistä ja sekoittui muuhun hälinään. Kaverini halasi takaisin ja päästin irti, luikahtaen samalla vapautuneeseen kohtaan ja osallistuen meneillään olevaan keskusteluun innokkaasti. Nauroimme yhdessä parille kömmellykselle mitä oli tapahtunut ja puhuimme tulevista tapahtumista.
Vatsan pohjaani tuli yhtäkkiä outo tunne ja huomasin silmieni vaeltavan ympäriinsä, etsien kasvojen merestä sitä yhtä tiettyä, josta halusin palavasti nähdä edes vilauksen. Kuuntelin puolella korvalla keskustelua ja naurahtelin välillä kun muutkin nauroivat. Lopulta löysin etsimäni ja hymy nousi huulilleni. Tässä vaiheessa muut olivat jo huomanneet poissaolevaisen tilani ja kiinnittäneet huomiota siihen mitä katsoin. Sain samantien tökkäyksiä kylkeeni ja pari kaveriani heitti läppää käskien minua menemään hänen luokseen. Punastuin hiukan, heilautin kättäni heille ja lähdin tunkeutumaan ihmisjoukon läpi. Sydämeni löi koko ajan lujempaa kun lähestyin määränpäätäni, kiivaammin ja epätasaisemmin jokaisella askeleella. Lopulta olin hänen selkänsä takansa, vedin syvään henkeä ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Kuulin yllättyneen ähkäisyn ja henkilö kääntyi hämmästyneenä ympäri antaen kasvojensa sulaa hymyyn huomatessaan minut. "Hei." hän sanoi ja halasi minua takaisin, suukottaen kevyesti huuliani. Tämä oli se, mikä teki koulussa käymisestä mukavampaa. Se, mitä odotin aina kun lähdin kotiin ja se, mikä minua aina odotti koulussa.


File:Fotothek df pk 0000299 041.jpg

tiistai 8. marraskuuta 2011

Ratin takana ensimmäistä kertaa.

Huhheijaa. Käteni tärisevät ja hikoavat. Mahassa tuntuu ikävältä ja se pitää outoa kurnuttavaa ääntä, eikä suostu olemaan hiljaa. Ei kyllä ihmekkään, varmaankin nälkäänsä valittaa, sillä en ole syönyt koko päivänä vielä mitään. Ruoka vain ei mene alas. Tuntuu että vatsa olisi jo täynnä, täynnä sinne sun tänne ympäriinsä lepattavia perhosia, joita ei voi edes oksentaa pois vaikka mieli tekisi. Koulupäivä kuluu hitaasti ja huono olo vain pahenee.
Lopulta on aika mennä autokoulun sohvalle istumaan ja odottamaan, että tunti alkaisi. Minua tervehditään iloisesti, mutta en pysty vastaamaan samalla mitalla takaisin. Istun sohvalle ja puristan käsiäni nyrkkiin yrittäen samalla hengittää rauhallisesti, sisään ja ulos. Pälyilen koko ajan hermostuneesti ympärilleni, miettien koska olisi minun vuoroni seurata yhtä opettajista. Moni muu on jo tullut ja mennyt, mutta minut on jätetty istumaan sohvalle, odottamaan vuoroani jännityksestä kankeana. Tärisytän jalkojani ja vilkuilen kelloa. 14:35. Kohta pitäisi jo alkaa. Hetken kuluttua mukavan oloinen nainen lähestyy minua ja varmistaa nimeni. Ystävällisesti hymyillen hän esittäytyy ja johdattaa minut autolle. Se on pieni ja valkoinen ulkoa ja sisältä tilava ja mukava.
Ensiksi käymme läpi perusasioita, kaasun, kytkimen ja jarrun käytön sekä vaihteet ja melkein kaikki vivut mitä autosta löytyy. Lopulta opettaja kurvaa pois parkista ja ajaa tyhjälle parkkipaikalle vähän matkan päähän. Siellä sitten on tosi kyseessä. Istuudun syvään hengittäen ratin taakse ja alan hitaasti käymään läpi rutiinia, minkä opettaja oli aikaisemmin näyttänyt minulle. Käteni tärisevät hiukan kun tulee aika käynnistää auto ja lähteä liikkeelle. Puristan silmäni hetkeksi kiinni ja yritän rauhoittaa mahassa mylläävän sekasorron. Lopulta käännän avainta virtalukossa kytkin pohjassa, vaihdan vaihteen ykköselle ja päästän kytkintä hitaasti ylös. Tästä se lähtee.
File:Traffic seen from top of Arc de Triomphe.JPG
Ajotunti menikin ihan hyvin. Ei se ollutkaan loppujen lopuksi niin kamalaa kun miltä tuntui. Ei se tietenkään ihan helppoakaan ollut, pari kertaa meinasin jopa törmätä, mutta onneksi opettaja oli hereillä ja painoi jarrua. Vie kyllä aikansa ennenkuin opin ajamaan kunnolla, mutta nyt se ei tunnu enää niin pelottavalta ajatukselta. Torstaina sitten uudestaan ratin taakse ja en malta odottaa mitä silloin tulee tapahtumaan.