Huhheijaa. Käteni tärisevät ja hikoavat. Mahassa tuntuu ikävältä ja se pitää outoa kurnuttavaa ääntä, eikä suostu olemaan hiljaa. Ei kyllä ihmekkään, varmaankin nälkäänsä valittaa, sillä en ole syönyt koko päivänä vielä mitään. Ruoka vain ei mene alas. Tuntuu että vatsa olisi jo täynnä, täynnä sinne sun tänne ympäriinsä lepattavia perhosia, joita ei voi edes oksentaa pois vaikka mieli tekisi. Koulupäivä kuluu hitaasti ja huono olo vain pahenee.
Lopulta on aika mennä autokoulun sohvalle istumaan ja odottamaan, että tunti alkaisi. Minua tervehditään iloisesti, mutta en pysty vastaamaan samalla mitalla takaisin. Istun sohvalle ja puristan käsiäni nyrkkiin yrittäen samalla hengittää rauhallisesti, sisään ja ulos. Pälyilen koko ajan hermostuneesti ympärilleni, miettien koska olisi minun vuoroni seurata yhtä opettajista. Moni muu on jo tullut ja mennyt, mutta minut on jätetty istumaan sohvalle, odottamaan vuoroani jännityksestä kankeana. Tärisytän jalkojani ja vilkuilen kelloa. 14:35. Kohta pitäisi jo alkaa. Hetken kuluttua mukavan oloinen nainen lähestyy minua ja varmistaa nimeni. Ystävällisesti hymyillen hän esittäytyy ja johdattaa minut autolle. Se on pieni ja valkoinen ulkoa ja sisältä tilava ja mukava.
Ensiksi käymme läpi perusasioita, kaasun, kytkimen ja jarrun käytön sekä vaihteet ja melkein kaikki vivut mitä autosta löytyy. Lopulta opettaja kurvaa pois parkista ja ajaa tyhjälle parkkipaikalle vähän matkan päähän. Siellä sitten on tosi kyseessä. Istuudun syvään hengittäen ratin taakse ja alan hitaasti käymään läpi rutiinia, minkä opettaja oli aikaisemmin näyttänyt minulle. Käteni tärisevät hiukan kun tulee aika käynnistää auto ja lähteä liikkeelle. Puristan silmäni hetkeksi kiinni ja yritän rauhoittaa mahassa mylläävän sekasorron. Lopulta käännän avainta virtalukossa kytkin pohjassa, vaihdan vaihteen ykköselle ja päästän kytkintä hitaasti ylös. Tästä se lähtee.
Ajotunti menikin ihan hyvin. Ei se ollutkaan loppujen lopuksi niin kamalaa kun miltä tuntui. Ei se tietenkään ihan helppoakaan ollut, pari kertaa meinasin jopa törmätä, mutta onneksi opettaja oli hereillä ja painoi jarrua. Vie kyllä aikansa ennenkuin opin ajamaan kunnolla, mutta nyt se ei tunnu enää niin pelottavalta ajatukselta. Torstaina sitten uudestaan ratin taakse ja en malta odottaa mitä silloin tulee tapahtumaan.