sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Perus settiä.

Käytävillä kävi kova meteli, ihmiset huutelivat toistensa nimiä, nauroivat jonkun kertoessa viikonlopustaan, kaverit halailivat toisiaan ja tunnelma oli katossa. Jokaisella oli ainakin joku, mieleeni tuli "kaveria ei jätetä yksin"-periaate. Kaikki olivat yllättävän iloisia, ottaen huomioon, että edessä olisi taas yksi uusi väsyttävä koulupäivä. Kuinka erilaista onkaan lukiossa, ainakin verrattuna yläasteeseen.
Kasvoni levenivät jo hymyyn nähdessäni omien kavereideni seisovan vähän matkan päässä. Hiivin yhden taakse, viittoillen muille laittaen sormeni huulteni eteen, että olisivat hiljaa ja kaappasin sitten kaverini kunnon halaukseen takaapäin. Nauruni kimpoili käytävän seinistä ja sekoittui muuhun hälinään. Kaverini halasi takaisin ja päästin irti, luikahtaen samalla vapautuneeseen kohtaan ja osallistuen meneillään olevaan keskusteluun innokkaasti. Nauroimme yhdessä parille kömmellykselle mitä oli tapahtunut ja puhuimme tulevista tapahtumista.
Vatsan pohjaani tuli yhtäkkiä outo tunne ja huomasin silmieni vaeltavan ympäriinsä, etsien kasvojen merestä sitä yhtä tiettyä, josta halusin palavasti nähdä edes vilauksen. Kuuntelin puolella korvalla keskustelua ja naurahtelin välillä kun muutkin nauroivat. Lopulta löysin etsimäni ja hymy nousi huulilleni. Tässä vaiheessa muut olivat jo huomanneet poissaolevaisen tilani ja kiinnittäneet huomiota siihen mitä katsoin. Sain samantien tökkäyksiä kylkeeni ja pari kaveriani heitti läppää käskien minua menemään hänen luokseen. Punastuin hiukan, heilautin kättäni heille ja lähdin tunkeutumaan ihmisjoukon läpi. Sydämeni löi koko ajan lujempaa kun lähestyin määränpäätäni, kiivaammin ja epätasaisemmin jokaisella askeleella. Lopulta olin hänen selkänsä takansa, vedin syvään henkeä ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Kuulin yllättyneen ähkäisyn ja henkilö kääntyi hämmästyneenä ympäri antaen kasvojensa sulaa hymyyn huomatessaan minut. "Hei." hän sanoi ja halasi minua takaisin, suukottaen kevyesti huuliani. Tämä oli se, mikä teki koulussa käymisestä mukavampaa. Se, mitä odotin aina kun lähdin kotiin ja se, mikä minua aina odotti koulussa.


File:Fotothek df pk 0000299 041.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti